lauantai 28. helmikuuta 2009

Kevät saapuu kohisten...Tänään olivat jo puistostamme häipyneet sorsat saapuneet osoittain takaisin. Näimme myös yhden nokikanaparin. Talitintit laulelivat edelleen kevättalven ääniä "spindix, spindix, mutta siinä sivussa myös "titityy, titityy". Ja ensimmäiset krookukset pistivät nurmen seasta loistonsa esille. Lammella on edelleen jäätä, mutta reunat ovat jo vapaan veden vallassa. Tänä aamuna niin siniseltä taivaalta loistanut kevätaurinko on nyt kuitenkin hävinnyt harmaan pilvipeiton taa ja nyt sataa....

perjantai 27. helmikuuta 2009

Aurinko tuli juuri tummien pilvien takaa ja häikäisee silmiäni.
Eilen oli automme katsastuksessa ja koska se on jo niin vanha, niin olihan siinä pikku vikoja, joita on ensin korjailtava, ennen kuin saa lopullisesti läpi. Näin näissä vanhoissa, niin autoissa kuin ihmisissäkin alkaa ilmaantua kaikenlaista pientä vikaa. Toivottavasti saamme auton kuntoon ennen kesälomia. Suomen lomillamme auto on lähes välttämättömyys. Muuten jäävät kaikki ihanat marjat metsään.

torstai 26. helmikuuta 2009

Kevät jatkuu. Sää on edelleen harmaa, aamulla satoi vettä. Mutta aurinkokin pääsee kurkistelemaan pilvien raosta välillä. Ensimmäiset lumikellot olivat avautumassa...Ja jäätkin sulavat, niin ettei niiden päälle kannata mennä. Talitintit laulelivat jo titityytään. Kevättä ilmassa.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

No niin, näin pitkälle olen jo päässyt tässä blogin luomisessa. Ulkoilma piristää mukavasti...Kevättä oli huomattavasti jo ilmassa. Lumet sulaneet melkein tyystin. Näimme jopa muuttolintujen auran taivaalla. Olisivatkohan olleet laulujoutsenia, jotka olivat matkalla pohjoiseen....En ole aivan varma. Puiston lammet ovat kyllä edelleen jäässä, joskin avoimia kohtia jo on, niin ettei kannata mennä kokeilemaan jään kestoa.
Keskiviikko, harmaa päivä. Mutta siitä huolimatta - mars ulos, pois tietokoneen ääreltä - ulkoilma tekee hyvää niin sielulle kuin ruumiillekin.