maanantai 6. lokakuuta 2014

Goldener Oktober

Syksy on mennyt lentäen, nyt olemme jo lokakuun puolella. Ja mitä kaikkea olemmekaan ennättäneet lomamme jälkeen tehdä tai jättää tekemättä.
Puut ovat saaneet jo värikkäät pukunsa ylleen - niin tai ainakin osa puista. Toiset ovat pitäneet vielä vihreät kesäiset värinsä. Taivas on pilvetön Berliinin yllä. On "Goldener Oktober" (kultainen lokakuu).
Lokakuun ensimmäisenä päivänä kävimme kahden Sibeliusakatemian opiskelijan konsertissa. Duo Ojala-Koivula veti yleisönsä musiikaaliseen matkaan. Saimme kuulla tanssipräludioita, romanialaisia ja balkanilaisia kansantansseja, pelimannimusiikkia, valssia, tangoa, suomalaisia kansanlauluja. Konsertti päättyi "Taivas on sininen ja valkoinen/Saunavihdat" sikermään. Olimme oikein tyytyväisiä konserttiin.
Konsertti pidettiin tässä Schwartzsche Villa´ssa. Vuonna 1895 Carl Schwartz alkoi rakentaa huvilaa Steglitziin ja 1915 eri perheen jäseniä asui siellä vakinaisesti. Viimeinen talossa asuja kuoli 1945, jonka jälkeen talo oli jonkin aikaa tyhjillään. Vähän aikaa siellä toimi myös orpokoti. Nykyisin talon omistaa Berliini ja siellä on mm. ateljee, erilaisia näyttelyitä, konserttisali ja kahvila.
Ja vaikkemme olekaan Münchenissä, on täällä meidän puistossammekin Oktoberfest. Koskaan ei se ole meitä mitenkään erikoisesti vetänyt puoleensa, mutta eilen meillä oli vieraita Suomesta, joten näin meidänkin tuli käytyä Oktoberfest´illä.
Paikalla oli oikea baijerilainen bandi soittamassa ja tunnelma oli korkealla. Baijerilaiset osaavat kyllä vetää ihmiset mukaansa.
Kiersimme puistossa ennen Oktoberfest´ille menoa ja tietenkin kävimme myös tässä Kneipp-Bad  "purossa" jalkahoidossa. Vesi on raikkaan kylmää ja kun kerran kierretään tuon aidan ympäri ja sen jälkeen juostaan nurmikolla jalat kuiviksi, niin hyvältä tuntuu.
Syksy saapuu ja sen kuvioihin kuuluvat myös muuttolinnut. Kurkiaurakin suuntaa jo etelää kohti.
Mutta siitä huolimatta saamme vielä nauttia kukkarunsaudesta, iloa silmille ja sielulle.

Hyvää syksyä kaikille!